Viikko sitten perjantaina mä suoritin vikan yo-kokeen. Tuskailin matikan parissa koko sen kuus tuntia ja oikeit vastauksii katellessa sitä huomas kuinka helvetin tyhmä olikaa. Miten kolme vuotta lyhyttä matikkaa opiskelleena ei kyenny niinkään yksinkertasii laskui suorittamaan. No anyway menny mikä menny ja tehty mikä tehty. Sitä on niin turha enää miettiä, ku ei asia mikskään muutu. Ja ps. en oo vielkään uskaltanu kysyä niitä lopullisia pisteitä, oon toisinaa niin naasu.
Maanantaina mä palasin sitten lukulomalta takas duunii. Voitteko oikeesti kuvitella mikä fiilis, kun vikan kerran kattoo kelloo 01:30 ja herätys olis 04:30. Sitä epätoivon määrää, kun yrittää laskea lampaita, kuunella musiikkia ja jne. ihan tuloksetta.
Vaikka ne yöunet vähäsiks jäikin, oli töihin paluu jotenki suhteellisen rentouttavaa. Se ettei enää tartte lukee ja stressata oli ihan huikeeta. Mikä voittajafiilis, kun vihdoin pääsee kaiken sen stressin jälkee palaamaan normaali arkeen. Aikaset aamuherätykset ja työntäytteiset duunipäivät takaa sen, ettei hirveesti tartte kotona miettii et mihin sitä aikaa käyttäis. Tää viikko on muutenki ollu nii hullun kiireinen, et jos tätä rataa jatkuu nii tammikuuhan on ihan sekunnis.
Asiasta kolmanteen, tän postauksen kuvista just huomaa kuinka ihanaa aikaa syksy onkin. Ton ainasen vesisateen jälkee sitä osaa arvostaa kuinka kaunista luonto on poutapäivään. Kaikki noi värit, viileet aamut ja älyttömät kuutamot saa mulle ihan kylmii väreit pintaa. Jos pitäs joku vuodenaika luokitella millon mä pääsen elämää, nii se olis just syksy. Ehkä asiaa jotenki vaikuttaa se, että oon syksyn lapsi, hehe.
Pahoittelen tän postauksen superkuivuutta. Jotenkin on tosi vaikee saada juttua irti ja oonkin jo koko viikon yrittäny tuottaa jotai tekstii aikaseks. Aina ei vaa oo fiilistä
