Mä lähdin lukioon oikeestaan siks, että se antais mulle kolme vuotta lisää aikaa miettiä mitä mä elämältäni haluaisin. Mikä musta tulis isona. Ja mikä olis mun unelmien ammatti. Kolme vuotta meni ja mulle jäi käteen paljon ihania ja ei niin ihania muistoja.
Mä olin jo menettänyt toivoni sen suhteen ettei musta ylioppinutta tulis. Kaavailin lukion päättötodistuksen ottamista kaksien kirjotussessioitten jälkeen. Aluksihan se näytti siltä, ettei tälläkään kerral arvosanat menny niinkuin piti. Onneks yhtenä tiistaiaamuna äiti soitti mulle ilouutisen; hän oli lukenut lehdestä mun nimen syksyn 2012 ylioppilaiden kohdalta. Eikun puhelinlangat laulamaan ja totta se oli!
Kaks viikkoa aikaa järjestää juhlat ihan nollasta lähtien. Siinä me onnistuttiin kyllä parhaiten. Voin vannoa, että 5.12.2012 on päivä, mikä säilyy mun mielessä ikuisest. Ikinä ei sais menettää toivoo, koska asioilla on tapana järjestyy. Ja niitä ihmeitäkin voi tapahtua, tottatosiaan.
Varmasti jokanen fiilistelee omia lakkiaisia/valmistumisjuhlia yms, mut must tuntuu että mä jotenkin fiilistelen törkeesti enemmän. Tää kaikki tuli mulle täytenä yllätyksenä, joten se vaan on jotain niin parasta. Tää lakin saanti nyt helpotti mua niin suuresti, sillä nyt mun ei tartte enskeväänä intissä stressata kirjotuksiin valmistautumista ja niitä paineita. Mä voin todellakin mennä sinne elämään hetkessä, ilman ajatusta seuraavasta.
Mä en ikinä oo oikein ollut persoona, kuka tykkäis olla huomion keskipisteenä. Mä rakastan juhlia, sinne laittautumista ja sitä yhdessäolon fiilistä, silloin kun joku muu saa kunnian olla valokeilassa. Mut nyt mun täytyy sanoo, et mä en panikoinut noita mun kekkereitä yhtään. Kaikki vaan jotenkin rullas omalla painolla. Joka ikinen onnittelu ja halaus täytti mun sydämen niin suurella lämmöllä, et voin vaan vieläkin näin viikon jälkee tuntee kaiken elävästi. Jokanen vieras oli niin onnellinen mun puolesta, et se lämmittää pitkään.
Joka ikinen kerta, kun mä katon olkkarissa olevaa kukkamerta ja sitä korttisatoa mulla menee kylmät väreet. Ja se on todellakin hyvä fiilis. Joka ikinen kerta se iskee yhä kovempaa tajuntaa, et mä oon saanu taas yhden taipaleen elämäst kuljettua. Se tie oli pitkä ja kivinen, mut nyt se on takana. Ja niitä eessä olevia teitä on vielä monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti