Mä en ole ikinä ollut mikään kovin musikaalinen ihminen itse. Mut silti jollain tietyllä tavalla musiikki on tsempannut mua paljon tässä elämässä. Ihan pienestä pitäen mun tapoihin on kuulunut nukahtaa musiikkia kuunellen, se on auttanut mut tietylle taajuudelle. Usein ennen futismatsia mä keräilen voimia lemppari biisien tahdissa ja kun mä oon rikki mä laitan sellaset tsemppausbiisit pyörimään, et oksat pois.
Mulla ei koskaan oo ollut mitään sellasta ykkös artistia tai muuta sellasta, mut viime vuosien aikana Nickelback on noussut mun lempparibändiksi, ylivoimasesti. Tolla bändillä on niin monta kappaletta mitkä kolahtaa kovaa ja korkeelta. Ne on tehny muhun lähtemättömän vaikutuksen ja mun parhaimmat tsemppibiisit tähän elämää löytyykin kyseisen artistin tuotoksista.
"It's just another day" onkin peräisin Nickelbackin 'When we stand together' biisistä. Sillon, kun mä kuulin ton kappaleen ensimmäisen kerran mulle tuli törkeet kylmät väreet. Siinä on niin jotain sellast, mitä mä arvostan suuresti. Toi biisi tuli viimevuoden syksyllä julkisuuten ja kokonaisuudessa vuosi 2011 oli mulle uusien asioiden opettelua. Se oli omalla tavallaan mielettömän rankka vuosi, mut toisaalta myös palkitsevin vuosi. Alkuvuodesta mulle tapahtu niin paljon pahoja juttuja, et mä koin olevani pohjilla, mut vaikeuksien kautta voittoon. Mulla oli parastakin parempi tukiverkko ympärillä ja sen myötä mä ymmärsin, et melkein kaikesta voi selvitä, kun seisoo yhdessä.
Toi biisi lohdutti mua surullisina hetkinä, mut se myös pisti hyvälle fiilikselle. Kun me käytiin mun kahden ystävän kanssa syyskuussa fiilistelemässä Hartwall Areenalla Nickelbackin biisejä oli satavarmaa, että mikä mun blogin nimeks tulee. Kun ykköshittibiisi pamahti soimaan, koko jengi viilliinty. Se energinen tunnelataus mikä ton kappaleen aikana oli ilmas oli jotain ihan käsittämätöntä. Huh.
Mä todellakin yritän opetella elämään päivä kerrallaan. Yks päivä johtaa aina toiseen, jos on johtaakseen. Toisinaan mä oon peruuttamaton haaveilija ja mä meen asioissa kovaa eteenpäin. Silloin mä muistutan itteeni, et hei tää on yks päivä muitten joukossa. Mun mielestä jokasen pitäs nauttii päivästä kerrallaan. Joka ikinen aamu, kun saa herätä, on arvokas lahja. Joka ikinen päivä pitäs elää kuin se ois viimenen. Mut kuinka moni meistä todellisuudessa näin tekee? En minäkään joka ikinen päivä.
Mulla alkaa päivät siivilissä vähenee ja mulle on älytön tarve repii kaikesta kaikki ilo irti. Mut sen mä oon ottan tavotteeks, et vuoden 2013 mä todellakin pyrin elämään vain päivän kerrallaan. Se yks päivä voi olla sun elämän paras, jos sä nautit siitä. Se yks päivä voi muuttaa kaiken, jos sä vaan niin haluat. Ja jokanen päivä on mahdollisuuksii täynnä, vaikkei niitä aina huomaakkaa ja aattele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti